Verotus

VEROTUS

Verotuksen kannalta on olennaista ratkaista, missä maassa kotipaikka on. Pohjoismainen verosopimus perustuu periaatteeseen, että tuloja verotetaan joko kotimaassa tai työskentelymaassa. Koska väestökirjanpidon ja verotuksen käsitteet asumaan asettumisesta eivät vastaa toisiaan, tulee toiseen valtioon muutettaessa ottaa yhteys veroviranomaiseen, joka ratkaisee verotuksellisen kotipaikan. Näin vältytään kaksoisverotukselta. Jos tilanne on epäselvä, katsotaan kotipaikaksi maa, jossa on jatkuvassa käytössä oleva asunto. Muutosta tulee etukäteen ilmoittaa lähtömaan vero- ja väestörekisteriviranomaisille, jotka neuvovat menettelytavat. On tärkeää muistaa kertoa, mikäli muutto toiseen maahan on pysyvä. Koska työntekovaltiolla on verotusoikeus, tehdään sinne yleensä myös veroilmoitus. Muuttovuodelta tehdään veroilmoitus yleensä sekä lähtömaahan että uuteen asuinmaahan.

Pohjoismainen veroportaali

nordisktax

Nordisk eTax -portaali on tarkoitettu luonnollisille henkilöille, joilla on tuloa tai varallisuutta toisessa pohjoismaassa. Portaalista saa kuudella kielellä verotietoa jokaisesta pohjoismaasta.

Toisen maan verotuksesta voi nyt lukea omalla kielellään. Lisäksi tiedon saa ”kaksipuolisena”; portaalista näkyy verokohtelu sekä asuinvaltiossa että toisessa Pohjoismaassa, josta saa tuloja tai jossa on varallisuutta. Portaalissa on myös kysymys/vastauspalvelu.

Veroportaalin taustalla on Pohjoismaiden Ministerineuvoston pyrkimys saada pohjoismaiset rajaesteet vähennettyä. Nordisk eTax-palvelua hallinnoi pohjoismaiseksi virtuaaliverotoimistoksi kutsuttu virkamiesrengas.

Portaali löytyy osoitteesta http://www.nordisketax.net/